Mamman marjapiirakkaa ja peruspullaa

Eilen käväisimme naisporukalla naapurimetsässä katsastamassa kesän mustikkasadon tilanteen. Marja-apajille saavuimme himppusen liian myöhään, sillä kovin poimitulta jo vaikutti. Jokusen mustikan sain kuitenkin sangon pohjalle kotiin viemisisksi ja iltapalaksi nautimmekin mustikkamaitoa. Pikkuneidillekin oli elämys saada ensimmäistä kertaa suuhunsa tuoreita mustikoita.  

Tänä aamuna sitten pyöräytin saaliista vielä piirakan. Tykkään perinteisestä Mamman marjapiirakasta ja sellaisen tein nytkin tuplana Pirkan ohjeella. 

Pitkästä aikaa leivoin myös peruspullaa aivan hillittömän ison satsin - ihan vain varmistellakseni, että voin olla pullantuoksuinen äiti, vaikka lähdenkin kohta töihin, enkä ehdi ehkä hetkeen leivoskelemaan ;) Sain aikaiseksi yhden täydellisen korvapuustin ja se komeileekin keskellä kuvaa. Kaikki muut ovat johonkin suuntaan vinksallaan. Ehkä korvapuustitkin kertovat jotain tekijästään? 

Leipomisurakan jälkeen pullia piti tietenkin vähän maistaa.. Ja jos äiti saa kokonaisen pullan, on toki pienemmänkin neidin saatava omansa. Voi sitä parkua, kun yritin hillitä pientä pullan syöjää palastelemalla pullaa pienemmiksi paloiksi. Kokonainen pulla upposi pikkuiseen nassuun.. 

Eihän peruspulla ole kovin pahasta, eihän? Huoh, niin sitä vaan luistaa periaatteistaan.. 

Ihanuudesta

Tyttäreni syntymän jälkeen on tullut mietittyä jos jonkinlaisia lasten kasvatukseen liittyviä asioita. Monet asiat ovat ihan arkisia jokapäiväisiä pikkujuttuja, jotka liittyvät ruokailuun, nukkumiseen, päivärytmiin ja leikkeihin. Paljon on kuitenkin tullut pohdiskeltua myös vähän syvemmälle vaikuttavia vanhemmuuteen liittyviä seikkoja. Tässä usein niin pinnallisessa maailmassa vanhemmilla ja muulla lapsen lähipiirillä on aika iso vaikutus siihen, millaisena lapsi näkee itsensä ja muut ihmiset ympärillään. Miten vanhempana toimin lapseni kanssa, miten puhun hänelle ja hänestä tai kuinka puhun muista ihmisistä, jotta lapsestani kasvaisi itseään hyvällä tavalla rakastava, itseensä luottava ja toisaalta toisia kunnioittava ihminen?

Eilen Helsingin Sanomat uutisoi tutkimuksesta, jonka mukaan 90 % suomalaisita tytöistä ei ole tyytyväisiä omaan ulkonäköönsä ja puolet on yrittänyt muuttaa tapojaan ulkonäkönsä takia. Yhä nuoremmat kärsivät syömishäiriöistä. Missä mättää?

Jo ennen tätä Hesarin juttua luin Lotta Hällströmin kirjan Painajainen puntarilla, joka herätti paljon ajatuksia. Pääasiassa kirja paneutuu tyttöjen kasvatukseen, mutta varmasti myös poikien vanhemmille se antaa ajattelun aihetta. Toisin kuin monet syömishäiriöihin liittyvät kirjat, tämä kirja pureutuu syömishäiriöiden syntyyn vaikuttaviin tekijöihin ja syömishäiriöiden ehkäisyyn. Ylipäätään kirjassa on mielestäni hyviä pohdintoja siitä, miten tukea lapsen terveen ja hyvän itsetunnon kehitystä.

Hällströmin kirjan kantavana teemana on "ihanuusteoria", jonka mukaan ihanuuden kokeminen on yksi tärkein syömishäiriöiden syntyä ehkäisevä tekijä. Jokaisen ihmisen tulisi siis saada kokea olevansa oman elämänsä ihanin, omana itsenään, omine ainutkertaisine ominaisuuksineen. Tästä oman, ainutkertaisen ihanuuden kokemisen eheyttävästä vaikutuksesta on kyse myös Miina Savolaisen Maailman ihanin tyttö -valokuvaprojektissa.

Ihanuusvaje voi syntyä monella tavalla ja missä iässä tahansa. Monet huomaamattomat seikat saattavat altistaa lasta riittämättömyyden kokemukselle, tai oma ihanuuden tunne voi kokea kolauksen äkillisen kriisin seurauksena. Olennaista kuitenkin on, että ihanuusvajetta voidaan paikata. Halströmin mukaan oman itsen arvostus ja ihanuuden kokeminen rakentuu osittain aivan pienistä arkisista kokemuksista. Siitä, miten äiti puhuu omasta ulkonäöstää, miten isä kommentoi naisia, miten vanhemmat ylipäätään puhuvat muista ihmisistä. Keskittyykö kommentointi nimenomaan ulkoisiin seikkoihin, vai vaikkapa siihen, kuinka ihana joku ihminen on avuliaisuudessaan ja iloisuudessaan? Oma osansa ihanuuden kokemisessa on toki ympäröivällä yhteiskunnalla, medialla ja kaveripiirillä, mutta tärkeä pohja luodaan kotona.

Hallström lähtee kirjassaan liikkeelle jo aivan ihanan minän ensihetkistä, vanhemman ja lapsen välisestä vuorovaikutuksesta. Minuun kolahti etenkin se, että vanhemman ja lapsen välisen hyvän vuorovaikutussuhteen luomiseen tarvitaan aikaa ja paljon, paljon läheisyyttä. Pieni vauva on takertuva ja riippuvainen. Nämä asiat ovat nykyisessä suorituskeskeisessä yhteiskunnassamme usein taakkoja. Pitäisi saada lapsi varhain nukkumaan omaan sänkyyn ja äidin pitäisi pystyä tekemään pian synnytyksen jälkeen kaikkea, mitä teki ennenkin. Parempi olisi hyväksyä, että pieni lapsi tarvitsee läheisyyttä, jotta pystyy myöhemmin irtautumaan ja luottamaan itseensä sekä siihen, että vanhemmalta saa tukea ja hoivaa, kun siihen on tarve. Itseäni onkin mietityttänyt juuri tämä nukkumisasia, josta ajatellaan niin kovin eri tavoin. Meillä on päädytty siihen, että neiti nukahtaa omaan sänkyynsä, mutta pääsee kyllä viereen aina kun tahtoo. Pieni, tuhiseva tyttö toisessa ja vähän isompi köriläs toisessa kainalossa on parhautta! Meillä on nukuttu perhepedissä ihan alusta asti ja hyvin onkin nukuttu. Tässäkin asiassa uskon lapsentahtisuuteen. Omaan sänkyyn ja huoneeseen siirrytään sitten, kun siihen ollaan valmiita :)

Olen miettinyt myös paljon "täydellistä vanhemmuutta" ja kokenut välillä myös hieman huonoa omaatuntoa siitä, että en ole ollut järin kiinnostunut viemään tytärtäni muskariin tai vauvajumppaan tai johonkin muuhun kehittävään harrastukseen... Tärkeä muistutus minulle Hallströmin kirjassa onkin se, että "ihan tavallinen riittää". Täydellinen ei tarvitse olla. Ei haittaa, jos koti ei aina kiillä. Ei haittaa, jos kotona ei kerran viikossa tuoksu tuore pulla. Ei haittaa, jos asiat eivät aina muutenkaan mene suunnitelmien mukaan. Hyvälle vanhemmuudelle ei pidä asettaa kriteerejä. Vanhemmuus on keskeneräisyyttä ja epätäydellisyyttä,  ei suorittamista. Sellaista pitäisi olla elämänkin ja myös lapsen olisi hyvä oppia sietämään tätä epätäydellisyyttä ja löytämään ilon hetkistä. Tärkeää vahemmuudessa onkin olla läsnä elämän tähtihetkissä, vaikkapa siinä, kun lapsi ensi kertaa saa käteensä kevään ensimmäisen kirkkaankeltaisen leskenlehden. Yhtä tärkeää on tietenkin olla läsnä niissä kaikissa petymyksen hetkissä, joita lapsi joutuu elämässään kohtaamaan. Tiskaamisen voi jättää kesken, likaiset astiat kyllä jaksavat odottaa. Tässä hetkessä tärkeintä voi olla vaikkapa palikoiden kasaaminen torniksi.

Hällströmin kirjassa olisi vielä paljon enemmänkin asioita, joita haluaisin jakaa teille, mutta tästä tekstistä taitaisi tulla pikkuisen liian pitkä, jos se ei sitä vielä ole. Lukekaa kirja siis ihan itse, jos kiinnostaa. Suosittelen sitä lämpimästi! :)

Rakasta, rajoita, ole läsnä, naura kun naurattaa ja ota syliin kun itkettää. Elä hetkessä.

Ihanin kesäterveisin Sanna - ihana oma itsensä :)

Lastenvaatteista...

K on ollut tämän viikon työmatkalla Kiinassa ja minä olen pikkuneidin kanssa hurvitellut kahdestaan täällä koto-Suomessa. Alkuviikosta piipahdimme Etelä-Suomessa ja sillä reissulla pyörähdimme myös Ikeassa. Jotakin pientä tarttui matkaan, mutta isompia juttuja ei autoomme tällä kertaa mahtunut. Jossain vaiheessa pitäisi tehdä Ikea-reissu isomman auton kanssa, koska sieltä olisi hankinnassa muun muassa yläkerran makkareiden komerot ja muutamia muitakin huonekaluja..

Tänään teimme vaihteeksi kirppiskierroksen ja neidille löytyi tosi iso kasa ihania vaatteita 16 eurolla.  Ostan todella harvoin lastenvaatteita uutena, sillä varsinkin pienten tyttöjen vaatteita löytää tosi hyvin kirppiksiltä. Uutta ostaessani poden nykyään jopa hieman huonoa omaatuntoa, jos mietin, mitä vastaavanlainen maksaisi käytettynä. Olen kuitenkin aika tarkka, mitä ostan - nyppyyntyneet, likaiset tai muuten nuhjuiset jäävät kyllä rekkiin. Kirppiksiä kierrellessä silmä harjaantuu nopeasti löytämään juuri oman maun mukaiset vaatteet, eikä jokaista pöytää ja rekkiä tarvitse tällöin edes koluta. Nytkin iski nuukuus, joka ei kuitenkaan liittynyt rahanmenoon. Piti nimittäin miettiä, mitä niistä kaikista ihanista löydöistä valitsen, jotta kaikkia tulee käytettyä! 

Tällaisilla vaatteilla karttui neidin vaatevalikoima tällä kertaa:

Syksyksi housut ja takki

Ihana mekko loppukesäksi

Pari mukavaa trikootunikaa

Peruspaitoja

Neiti oli omista uusista vaatteistaan niin innoissaan, ettei malttanut millään pysyä kuvauksen aikana niistä erossa :)

Huomasin muuten juuri, että 10 000 käyntikerran raja on ylittynyt - mukavaa, että käytte lukemassa juttujani! Muutamia uusia lukijoitakin olen saanut viimeaikoina ja toivotan teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi! :)

Myös monenmonta haastetta ja tunnustusta olen saanut, mutta nyt täytyy kyllä myöntää, että olen ollut niiden kanssa todella laiska. Ehkä vielä joku päivä pistän niitä eteenpäin, mutta nyt ei niihin ole juuri liiennyt aikaa. Olen kaikista ihanista tunnustuksista ja haasteista kuitenkin äärettömän kiitollinen! <3

Tämä viikko huipentuu siihen, että K tulee kotiin ja pääsemme juhlimaan ihanien ystävien kanssa yhden ihanan ystävän häitä! Toivotaan aurinkoista viikonloppua!

Sanna

Kotiäidin tuskailua ja fiilistelyä...

Ensi maanantaina koittaa viimeinen vanhempainvapaapäiväni ja siirryn hetkeksi viettämään työttömän elämää. Suurta muutosta ei siis päiviimme ole vielä tiedossa. Kuitenkin lähestyvä vanhempainvapaan viimeinen päivä pistää miettimään. Olisinko valmis jättämään nyt yhdeksän kuukauden ikäisen tyttäremme hoitoon? Toisinaan on päiviä, että voisin itse lähteä töihin ihan samantien. Olisi päivisin vähän enemmän "omaa aikaa", ainakin lounastauolla saisin syödä ihan rauhassa. Voisi  jutella muustakin kuin lapsista ja voisin taas palautella mieleeni asioita, joita tuli aika pitkään opiskeltua. Voisi sitä ja voisi tätä..

Toisaalta näkemättä jäisi aika monta iloista hymyä ja kuulematta monta kikatusta. Aika ainutlaatuistahan tämä on - miksei tästä voi vaan nauttia? Toisinaan nautinkin ja paljon. Niin paljon, että väistämätön töihinpaluu alkaakin jo tavallaan ahdistaa. Miksi ihmisen mielen pitää olla näin ailahtelevainen? Tosiasia kuitenkin on, että nyt on haettava töitä ihan todenteolla ja voi olla, että syksyllä palaan työelämään. Onnellista on kuitenkin se, että koulut loppuvat pian ja alkavat uudestaan vasta elokuussa, joten minulla on vielä ainakin kolme kuukautta aikaa olla kotona ihanan touhukkaan tyttäreni kanssa ja viettää tätä ainutlaatuista aikaa. Päätän nauttia siitä ja jättää hetkeksi kaiken jossittelun! 

Aamulla jo oikeastaan vähän nautiskelin. Tein pikasiivouksen, kävin naapurin kanssa vaunulenkillä ja puuhastelin ihanien keväisten kukkasten kanssa. Sitten join kahvit ja fiilistelin siistiä kotia. Milloin muulloin voi arkena tehdä tällaista? 

Alla on pari kuvaa keväisestä kukkakimpustani. Keltaiset neilikat ovat säilyneet hyvänä jo pitkästi toista viikkoa. Ruusut sain pari päivää sitten tuliaisina vierailta. Kaunis kimppu viikonlopuksi syntyikin yhdistämällä ruusut ja neilikat. Kimpun "kaulusksen" olen säästänyt jostain aiemmin saamastani kukkakimpusta ja se sopi nyt hyvin väreihin. Maljakon ympärille kieputin pari kierrosta pitsinauhaa. Niin, nyt se rairuohokin jo vihertää. Ei ihan ajoissa, mutta vihertää.. :)