torstai 23. lokakuuta 2014

Tiukkoja rajauksia ja laajemman kuvakulman paljastuksia

Eilen ja tänään meitä on hellinyt vuodenaikaan nähden harvinainen valo! Myös talomme pimeimpään huoneeseen, tv-huoneeseen, tulvi aamutuimaan niin paljon valoa, että innostuin kuvaamaan. Kyllä, siellähän se on, uusi sohvamme, joka kotiutui meille aluksi ilman päällistä, sillä pitihän se nyt saada kotiin heti eikä vasta parin viikon päästä. Nyt sohvalla kuitenkin on jo kovassa käytössä hyväksi havaitut päällisetkin.

Huoneessa on turkoosihtava tapetti, joten sohvalle piti hankkia pari sävyyn sopivaa tyynynpäällistä. Tiedättekö, turkoosi ei ehkä ole tämän hetken trendikkäin väri, mutta minun voimavärini se on. En ehkä pidä niinkään kovasti kirkkaasta turkoosista, vaan tummemmasta ja petrooliin taittavasta sävystä. Jos minun siis pitää valita väri, se olisi turkoosi.



Turkoosin sävyjä on myös olohuoneessamme olevassa häälahjaksi saamassamme Piia Lehden Raidallista rakkautta -teoksesta. Teos on ehdottomasti yksi kotimme lempiesineistä, sillä on todellista tunnearvoa!

Parissa seuraavassa kuvassa selviää syy edellisten kuvien tiukkaan rajaukseen. Kun huusholli näyttää tältä, ei kodista juuri huvita näyttää laajempaa kuvaa. Lelujen virta jatkuu keskeytymättä aina yläkertaan saakka. Elämä on. Hauskaa viikonloppua! :)

17 kommenttia:

  1. ihania kuvia! hauskaa viikonloppua myös sinne :)

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo tapetti ja koko huone on kaunis. Normaalin lapsiperheen kodiltahan tuo näyttää, lapset kuuluu kotiin leluineen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näinhän se on, että leluja lapsiperheessä riittää, ja enemmänkin epänormaalia olisi, jos ne aina olisivat kauniisti kaapissa. :)

      Poista
  3. Joo ei näytä huonolta lainkaan leluvirta. Onpa teillä kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Leluvirta oli tuona kyseisenä päivänä oikeasti aika huvittava. Isommalla tytöllä oli kaveri käymässä ja ystävykset kuljettivat tavaraa yläkerrasta alakertaan aika tiuhaa tahtia. Niinpä leluja tosiaan oli portaikossa, eteisessä, olohuoneessa keittiössä ja tuolla telkkarihuoneessa, joka samalla alakerran leikkihuoneenakin toimii.. Mutta tällaistahan tämä on, vielä taitaa tulla aika, kun parhaat leikit on omassa huoneessa suljetun oven takana :)

      Poista
  4. Ihanalta näyttää! Ja oikein siistit leikithän noi vielä on :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä tosiaan voi vielä pahempikin sotku olla. Silloin sohvasta on tehty maja ja kaikki sohvatyynyt ja sohvan tyynyt ovat lattialla! Mutta sehän se on hauskaa, jos mikä :)

      Poista
  5. Lapsellisten kotien ei tarvitse olla avotakasta. Lasten maailmassa siivoaminen on tylsää ja tappaa luovat leikit. Joskus iltaisin siivoan nauttiakseni järjestyksestä. Päivisin pitää antaa leikkien levitä. �� Teillä on tosi kaunista! -Suvi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on muuten totta. Aina illallakaan ei saa hyvää leikkiä siivota pois, sillä siitä on aamulla hyvä jatkaa! Toisaalta kyllä välillä on ihanaa saada illalla rauha maahan ja lelut pois näköpiiristä. :)

      Poista
  6. Ihan huikean kaunis tuo turkoosi tapetti, jossa kullanhohtoisia kukkakuvioita.
    Kaunis on myös häälahjaksi saamanne taulu, kerta kaikkiaan upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo tapetti oli mulle rakennusvaiheessa sellainen päähänpinttymä. Piti löytää tismalleen oikeansävyinen turkoosi tapetti, joka näkyy kivasti olohuoneeseen lasiovien läpi. Kun löysin tuon tapettikirjasta, tilasin sen samantien rautakaupasta - ja hinta oli miehen mukaan ihan överi! Peruin kaupat ja etsin saman tapetin netistä puolta halvemmalla! :)

      Poista
  7. Tapetti tuossa tv-huoneessa on upea. Itse etsin isokuvioista tapettia makkariin, mutta ei tärpännyt. Sinne sitten tuli kuvioa, mutta valkoista sellaista ja ripauksella harmaahopeaa.

    VastaaPoista
  8. Olen samaa mieltä, että vaikea olisi elellä lasten kanssa siten, että kaikki tavarat olisivat aina järjestyksessä ja paikallaan. Hienosti olit saanut rajattua kuvat. Mutta onpa kerrassaan ihastuttava tuo Piia Lehden grafiikka! Olen ihastellut kyllä ennenkin hänen töitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lehti on ehdottomasti yksi suosikkini suomalaisista taidegraafikoista. Haaveilen myös eräästä toisesta teoksesta, mutten tiedä, onko sitä vielä saatavilla. Sarjat kun ovat aika pieniä..

      Poista
  9. Heips! Löysin blogisi ihan äskettäin ja olen ihaillut kuviasi. Saanko tiedustella, että millaisella kalustolla kuvaat? :)

    Ihanaa joulunaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiva, kun löysit blogiini! Kuvailen Canonin 7D:llä, jossa putkina on Sigman 50 millinen (f 1.4) ja 17-50 millinen (f 2.8). Kuvankäsittelyllä sitten joskus suoristelen kuvia, terävöitän vähän ja usein hieman korjaan valotusta. Kovasti olisi opittavaa minullakin noissa kuvaushommissa.. :)

      Poista

Kiva kun jätät kommentin! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...