sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Sieltä, missä aita on matalin..

Olen koko kuluneen viikon seurannut, kuinka hienoja blogijoulukalentereita moni bloggaaja on omaan blogiinsa tehnyt ja kuinka inspiroivia ideoita tulvillaan blogit tähän aikaan vuodesta ovatkaan! Kyllä meilläkin kaikenlaisia pieniä joulupuuhia on tehty, mutten ole ehtinyt päivitellä niitä tänne vielä ollenkaan.

Jouluvalmisteluissa taidetaan tänäkin vuonna mennä aika pienellä panostuksella ja rennolla otteella, sillä työ ja pienet kotitontut vievät virran aika tehokkasti. Voi kun minullakin olisi sellainen laturi, joka meidän isommalla tontulla omien sanojensa mukaan on. Virtaa kuulemma riittää, kun on yön latauksessa. Voi toki olla, että minun laturini on jotenkin rikki..

Onneksi on kaikennäköisiä helpotuksia keksitty ihmisen elämään. Eilen nimittäin väsäsimme piparkakkutalon, ja taisipa tulla hienoin tekemäni piparkakkutalo naismuistiin - kiitos sinikeltaisen huonekalujätin! Talo nimittäin koottiin viime jouluna pikkujoululahjaksi saamastani paketista, jossa on valmiit piparkakkutalon osat. Kyllä oli kuulkaa helppoa, kun ei tarvinnut taistella vänkyröiden seinien kanssa. Koristeet vain pintaan ja talo kasaan! Paketti oli siis peräisin Ikeasta, mutta vastaavia olen nähnyt kyllä monissa marketeissakin.

Alusta asti itsetehdyn piparitalon tuomalle tuoksulle ei kyllä ikealainen vedä vertoja, mutta korjasimme tämän menetyksen leipomalla eilen muutaman pellillisen myös ihan oikeita pipareita. Iso ihmetyksen aihe talo kaikesta huolimatta oli pikkutontuille, jotka eivät millään meinaa pystyä pitämään näpejään erossa taloa koristavista karkeista ja sokerikuorrutteesta! Kuinkakohan paljon talosta on jäljellä jouluna? :)


Viime joulu taisi mennä ison mahan kanssa vielä vähän laiskemmissa merkeissä, kun talo jäi silloin kasaamatta. Onneksi päiväystä oli vielä jäljellä!

Meillä on ollut mukavan rento itsenäisyyspäiväviikonloppu - toivottavasti sellainen on ollut sinullakin! :)

9 kommenttia:

  1. Hei camoon, kaikki omien voimiensa mukaisesti. Mun into johtuu täysin siitä, että en ole neljään vuoteen ehtinyt kissaa sanoa ennen joulua, saati värkkäillä mitään. Kateellisena katselin viime jouluna, kun netti täyttyi huonekuusista, herkuista ja koristuksista. Meillä painittiin raksan, laskujen ja kiireen kanssa. Ja kyllä, silloin ostin piparitaikinan pakkasesta, eli KYLLÄ saa helpottaa!!! Ihana talo muuten onkin. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ihana! <3 Kyllä se näin on, silloin tehdään ja väkerretään, kun siihen aika on!

      Poista
  2. Vau, miten upea piparitalo, niin syötävän suloinen:) Minulla on vielä piparitalot tekemättä. Olisi kyllä kiva saada sellainen aikaiseksi. Jotenkin vaan niin kivasti sopii jouluun. Sinulla on muuten ihanan isoja nuo kuvat! Mitenkähän saat ne sellaisiksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mun kuvat ovat yleensä 800*1200 -kokoisia ja lataan ne bloggeriin alkuperäisessä koossa.

      Poista
  3. Hei, hieno talo! Ehdin jo luulla, että teillä on sellaiset piparitalomuotit ja olin tulossa kysymään lainaan, mutta se olikin ihan tuollainen valmiselementtiratkaisu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Muotitkin olisivat kyllä kätsyt - ehkä ensi jouluna sellaiset. Kierrätetään niitä sitten :)

      Poista
  4. Onpas hieno!!! Vau! Joskus on ihan sallittua mennä siitä, missä aita on matalin:)!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Näin se on, aina ei tarvitse jaksaa kaikkea alusta asti itse..

      Poista
  5. Hei! Tein saman liikkeen tänään ja ihan hyvällä omatunnolla :) Hienot koristukset teillä ja uskon, että lasten riemu on ihan yhtä suuri!

    VastaaPoista

Kiva kun jätät kommentin! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...