Maalattu hyllykkö

Tiedättekö sellaiset muutama vuosi sitten muodissa olleet kirsikanväriset, jotain tuntematonta ulkomaalaista puulajia olevat järkyttävän painavat huonekalut? Sellaisen hyllykön ostimme ensimmäiseen omistusasuntoomme ja sinne se sopikin mukavasti. Sen sijaan täällä uudessa kodissa sille ei ole oikein löytynyt sijaa, ja tumma kirsikkapuu ei enää miellytä silmää samalla tavalla kuin ennen. 

Siispä oli otettava maalisuti käteen. Kun inspiraatio iski, en malttanut edes ottaa kuvia hyllyköstä alkuperäisessä asussaan. Pinnat olivat hyvässä kunnossa, joten karhensin vain hieman niitä hiomapaperilla ja maalasin pohjamaalilla kertaalleen. Tämän jälkeen maalasin hyllykön pariin kertaan valkoisella Helmi-kalustemaalilla. Tumman peittäminen valkoisella ei ollutkaan ihan yksinkertainen juttu. Pohjamaalin ja kahden kalustemaalikerroksen jälkeenkin tummaa kuultaa hieman läpi ainakin läheltä katsottuna, mutta päätin, että tähän hyllykköön se oikeastaan sopii. Suunniteltu juttu siis, ei lainkaan laiskuutta ;)

Siinä se nyt on, makkarin nurkassa, ja näyttää paljon paremmalta kuin ennen. Koreissa tulee varmaankin säilytettyä vaippoja, vauvan yökkäreitä ja kaikkea, mitä nyt vauvan hoitoon yöllä tarvitsee. Varsinainen hoitopiste sijaitsee alakerran kodinhoitohuoneessa.

Loppuviikossa ollaan taas! Mukavaa torstai-iltaa! :)

Minun värini

Nyt kun maa on saanut kauniin valkoisen peitteen, kylpee kotikin valossa edes pienen hetken päivästä. Luonnonvalo herättää sävyt henkiin niin ihanasti!

Yllättävä valoilmiö ja ystävälleni virkkaamat limenvihreät korit saivatkin minut pohtimaan omia lempivärejäni. Toisinaan kaipaisin kotiin värejä ja joskus niitä yritän tuodakin sisustukseemme, mutta hyvin nopeasti värikkäät tyynyt ja peitteet joutavat takaisin kaappiin. Maanläheiset värit ja valkoinen tuntuvat vain omilta. Mihinkäs siitä pääsee? Kuvat makuuhuoneestamme kertovat aika paljon kotimme värimaailmasta :)

Ei siis joulua juuri tässäkään postauksessa! Ehkä eilisissä pikkujouluissa oli joulua jo tarpeeksi.. Mukavaa viikonloppua!

Toiset jaksaa, toiset ei

Keväällä anoppini esitteli minulle joskus muinoin virkkaamaansa violettia parisängyn peitettä. "Olispa tällainen valkoisena iiihana" -kommentistani parahin anoppi otti vaarin, ja kuinka ollakaan, tänä viikonloppuna saimme ihanan valkoisen virkatun päiväpeitteen! 

Ja mikä määrä tunteja on kulunut tällaisen tekemiseen? Niin paljon, ettei minulla ikipäivänä olisi sitkeyttä tällaisen työn tekemiseen. Jo viikon olen yrittänyt saada virkatuksi itselleni korvakoruja - hyvin huonolla menestyksellä. Toiset ne jaksaa ja osaa. Toiset ei. 

Kiitos vielä anoppi! Tämä peitto on aarre! :)