tiistai 17. tammikuuta 2012

Jotakin käytännöllistä

Puoli vuotta sitten meillä oli pieni käärö, joka lähinnä vain tuhisi ja näytti söpöltä. Nyt meillä ei ole enää pientä kääröä, vaan puolivuotias pikkuneiti, joka edelleen tuhisee ja söpöstelee mutta touhuaa myös paljon kaikenlaista muuta. Neiti esimerkiksi istuu nykyään omassa syöttötuolissaan ruokapöydän ääressä ja tutustuu erilaisiin, uusiin makuihin.

En itsekään pitäisi siitä, että suuhuni tungettaisiin kaikenlaisia mössöjä tietämättäni, mitä ne ovat. Niinpä mielestäni pienen, vasta ruokailua opettelevan lapsenkin täytyy saada välillä tutustua ruokiin ihan itse, omilla pikku sormillaan. Tässä touhussa sotkulta ei voi välttyä!

Koska en pidä pelkästään lapsen ehdoilla sisustamisesta, meillä on uusi valkoinen ruokapöytä (ja kyllä, kangaspäällysteiset tuolit). Fiksun ystäväni mallia seuraten tekaisin ruokapöydän päähän syöttötuolin eteen vahakankaisen suojuksen. Ompelin vahakankaan pöydänkulmien muotoon ja reunoille laitoin kanttinauhat, joilla suojus kiinnitetään pöytään. Suojuksesta tuli ihan nätti ja se ajaa asiansa hyvin. Pöytä ei kolhiinnu, eivätkä ruokatahrat pinty pöydänpintaan. Milloinkahan viimeksi olen saanut aikaan jotakin näin käytännöllistä?





5 kommenttia:

  1. Heippa!

    Melkein haluan tuollaisen, vaikka meillä ei ole vielä syöttötuoli-ikäistäkään. Kätevä!

    Hienot matot muuten taustalla! Laitathan lisää siun töitä esille - niitä käytännöllisiä ja epäkäytännöllisiäkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos K.Liini! :) Pöydän suojuksen voi toki laittaa pöytään, vaikka talossa ei olisikaan syöttötuoli-ikäistä. Joskus isommatkin sotkevat.

      Lisää töitä tulossa esille. Huomenna on luvassa taustalla olevat matot! :)

      Poista
  2. Mistä olet ostanut nuo keittiöntuolin raidalliset suojat? Näyttävät kivoita. t. Päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolit ja huput on ostettu Askosta. Merkkiä en muista, mutta jokin italialainen se oli. Kangas on tosi hyvin likaa hylkivää, ja kestää kutistumatta 40 asteen konepesun. Lapsiperheeseen siis ihan hyvät :)

      Poista
  3. Oho, suunnittelin eilen tällaisen ompelemista ja luulin tämän olevan kovinkin uniikki idea :) mutta hauska huomata, että ideani on jo toimivaksi havaittu! Siispä materiaaleja hankkimaan vaan :)

    VastaaPoista

Kiva kun jätät kommentin! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...