Blogin painopiste on viime viikkoina tainnut olla liikunnassa. Koska blogissani kirjoittelen aiheista, jotka kulloinkin ovat minulle tärkeitä, liikunta saa näinä viikkoina ollakin enemmän esillä. Syksyn tavoitteena on ollut lisätä omaa hyvinvointiani, ja avain siihen on säännöllinen liikunta. Siihen käytetty aika on luonnollisesti pois jostakin, ja minulla se jokin taitaa nyt olla esimerkiksi kodin sisustus, joka ei juurikaan ole kokenut tänä syksynä muutoksia. Toivon, että te lukijat saatte kuitenkin jotakin irti myös tästä hyvinvointiprojektistani. Seuraavaksi luvassa onkin juoksuasiaa!
Vaikka olenkin hengeltäni joukkueurheilija ja kaverin kanssa treenaaminen on parasta, viime viikonloppuna juoksin elämäni ensimmäisen puolimaratonin. Kuten aiemmin olen tainnut kirjoitellakin, olen harrastanut elämässäni monenlaisia liikuntamuotoja. Vaikka nuorempana jopa kilpailin kestävyyslajeissa, en koskaan oppinut pitämään juoksusta. Viime keväänä päätin oppia, ja koska tarvitsen aina tavoitteen tehdäkseni jotakin pitkäjänteisesti, päätin juosta tänä syksynä puolimaratonin. Ennen viime kevättä en varmasti koskaan ollut juossut yhtäjaksoisesti yli kymmentä kilometriä. Tuo puolimaratonin 21 kilometriä tuntui siis hurjan pitkältä matkalta. Juoksu alkoi kuitenkin melko pian sujua ja tavalliset 7 - 8 kilometrin lenkit eivät enää tuntuneet erityisen tuskaisilta.
Lähdin treenaamaan juoksua aika noviisina. En osallistunut mihinkään juoksukouluun enkä treenannut minkään valmiiksi suunnitellun ohjelman mukaan. Myöskään sykemittaria minulla ei ollut. Kehittelin oman juoksuohjelmani seuraten lähinnä omaa fiilistäni. Toki paljon liikkuneena tunnen itseni ja suorituskykyni aika hyvin. Kesän tavoitteena oli juosta kolmesti viikossa. Yksi lenkeistä oli pidempi lenkki (10 - 15 km), yksi oli joko vauhdikas lyhyempi lenkki, intervalli tai mäkitreeni, jonka tarkoituksena oli nostaa sykkeet maksimiin ja ottaa jaloista irti kaikki mahdollinen. Kolmas lenkki oli yleensä matalasykkeinen palauttelulenkki. Ihan tähän tahtiin en kyllä totta puhuakseni joka viikko kyennyt, ja välillä juoksin viikossa vain yhden tai kaksi lenkkiä.
Viimeisen pidemmän lenkin tein viikko ennen puolimaratonia, ja viimeisellä viikolla ainoastaan huolsin kehoa rullaillen ja venytellen. En erityisemmin tankannut ennen puolikasta, mutta koetin syödä kuitenkin mahdollisimman hyvin edeltävällä viikolla. Juoksu oli iltapäivällä, joten aamulla söin tukevan hiilihydraattipitoisen aamiaisen ja puolilta päivin kevyen lounaan. Aamulla tankkasin myös vettä ja ennen suoritusta puolisen litraa urheilujuomaa.
Lähdön aikaan mittari näytti noin +20, ja viimeiset tavoitetahtiset lenkit olin tehnyt reippaasti viileämmässä säässä. Täytyy sanoa, että helle oli tehdä tepposet, sillä vauhti ei pysynyt ihan tavoitellussa ja toisen kierroksen (kaksi 10,5 km:n kierrosta) alkupuolella molemmat pohkeeni alkoivat kramppailla. Toisella kierroksella en siis pystynyt tekemään ihan täysipainoista suoritusta, mutta pääsin kuin pääsinkin maaliin, vaikka matkalla olin monta kertaa miettinyt koko touhun järkeä.
Julkilausuttu tavoitteeni oli alittaa kaksi tuntia ja siihen kykenin. Maaliviivan alitin kokonaiset kaksi minuuttia alle tavoiteajan. Mielessäni olin elätellyt toiveita paremmasta ajasta, sillä optimitilanteessa tiesin pystyväni pitämään nopeampaa kilometrivauhtia. Tästä huolimatta fiilis oli maaliintulon jälkeen aika loistava. Minä pystyin ja jaksoin!
Pari tuntia meni endorfiinihöyryissä, mutta kotiin päästyäni olo oli aika hurja. Muutama tunti meni kuin olisin ollut pahemman luokan vatsataudissa. Tämä lienee nestehukkaa? Silloin taas mietin, mikä saa ihmisen liikkumaan suorituskykynsä äärirajalla, jos se aiheuttaa niin kamalan olon. Saatuani viimein kroppaan vähän energiaa ja nesteitä elämä alkoi taas voittaa. Seuraavana päivänä olo oli jo aika hyvä ja nyt, viikko juoksun jälkeen, mielessä kaihertaa ajatus sitä, että ehkä vähän lisää treenaamalla aika voisi olla vielä parempi. Nähtäväksi jää, saako puolimaratonurani jatkoa. Ainakin olen saanut uuden liikuntaharrastuksen, joka ei katso aikaa tai paikkaa, ja se jos mikä on hienoa! Ihan mahtavaa on myös se, että harvoin lenkille tarvitsee lähteä yksin. Aika monta juoksukärpäsen puraisemaa on nimittäin ystävissä, naapureissa ja työkavereissakin! :)
Onko sinulla kokemusta puolimaratonin tai maratonin juoksemisesta? Kuulostaako valmistautumiseni mitenkään järkevältä?
