sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Pipoja kevääseen

Eilen syntyi muutama pipo parista uudesta kangasihanuudesta ja siinä sivussa jokunen vanhoista jämäkankaista. Violetti heppakagas ja limenvihreä pöllökangas ovat uusia kuoseja. Muiden pipojen kankaat ovat jämiä vanhoista ompeluksista. 

Heppakankaasta tein meidän neidille korvia ja niskaa suojaavan velourvuorisen neliöpipon. Muut pipot tulivatkin oikeastaan tämän yhden pipon sivutuotteena, kun eihän sitä nyt yhtä varten viitsi kaivaa omelukonetta esille ;) Muilla pipoilla ei siis ole omistajaa, ja aikomuksena olisi pistää ne johonkin myyntiin. Jos siis kaipaat pipoa itsellesi tai jollekulle pikkuiselle, niin näistä voisi löytyä sopiva. Kysele ihmeessä! Heppaa, kirahvia ja pöllöä on muuten vielä jäljellä, joten uusiakin voin vielä ommella :)




Alla on vielä yksi kuva neliöpiposta meidän neidin päässä. Tähän malliin olen kovasti tykästynyt itse, sillä se suojaa mukavasti korvia ja niskaakin, kun sen vetää tarpeeksi syvälle päähän. Malli ei tällä kertaa ollut kovin yhteistyöhaluinen, sillä pipot eivät pysyneet päässä viittä sekuntia kauempaa..


Tällaisia ompeluksia siis tuli eilen värkkäiltyä!



7 kommenttia:

  1. Vitsit, sä oot ollut ahkera :) onko pipot minkä kokoisia? Voisin nimittäin ostaa tuon pöllön (ja ehkä apinankin) meidän nappulalle..

    VastaaPoista
  2. Aikas makeita on harmi että mulla on 2 poikaa vaille kevät pipoa. Voisin hyvin ostaa pöllö pipon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä pöllökangasta olis jäljellä vain yhteen peruspipoon tai kahteen neliöpipoon, jos maltat odottaa muutaman päivän, että käyn ostamassa sopivaa vuorikangasta. Ilmoittelehan, jos haluat pipon/pipoja pöllöstä, niin tiedän varata lopun kankaan sinulle! :)

      Poista
  3. Ihania pipoja, ihan syötävän söpöjä <3 Tuo takaa muotoiltu, korvia ja niskaa suojaava näyttää tosi fiksulta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tuo neliöpipon malli on kyllä osoittautunut myös käytössä tosi hyväksi :)

      Poista
  4. Näistä pipoista apina-, pöllö- ja isompoi heppa ovat jo löytäneet omistajansa. :)

    VastaaPoista

Kiva kun jätät kommentin! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...