Ihanat tytöt!

Tänään vietetään kansainvälistä tyttöjen päivää! Työssäni saan päivittäin olla tekemisissä murrosikäisten ja vähän vanhempien poikaryhmien kanssa. Kotona työpäivien poikavaltaisuutta tasoittaakin sitten yksi ihanaakin ihanampi, välillä melkoisella tahdonvoimalla varustettu 2-vuotias tyttö.

Sukupuolisensitiivinen kasvatus on ollut pinnalla paljon ja siitä ollaan montaa mieltä. Itse en todella kuulu koulukuntaan, jossa lapsi esimerkiksi nimetään neutraalisti niin, ettei nimestä voi päätellä sukupuolta tai että lasta ei esimerkiksi kutsuta tytöksi tai pojaksi. Kuitenkin heittäisin romukoppaan ajatukset, joiden mukaan lapsen pitää tehdä - tai lapsi ei voi tehdä - jotakin siksi, että hän on tyttö tai poika.

Itse olen ollut tyttö, joka on räkä poskella juossut isomman veljen perässä uittamassa veneitä purolla tai ollut mukana majanrakennustouhuissa. En juuri ole pitänyt nukke- tai prinsessaleikeistä - parasta lapsena taisi olla ulkona juokseminen. Leikkimökissä touhusimme paljon, mutta välillä oli kiivettävä mökin katolle maisemia katselemaan. Kolhuilta en säästynyt, kun yritin ajaa pyörällä kilpaa veljen kanssa.

Mekkoja minulla oli, ja jonkin verran niitä kai pidinkin, mutta en muista pitäneeni niistä erityisesti. Äidin vanha häämekko ja huntu kyllä kuluivat, kun sovittelin niitä päälleni. Teini-iässä kuljin koulupäivät verkkareissa ja hupparissa ja kulutin vapaa-aikani liikuntahallilla. Yläasteen loppupuolella meikit ja vaatteet (ja pojat) alkoivat kuitenkin kiinnostaa. Nykyään käytän mekkoja, meikkaan ja olen halutessani naisellisen avuton. Edelleen voin kuitenkin hyvillä mielin lähteä ihmistenilmoille verkkareissa. Osaan kotitöiden lisäksi tehdä myös miehisempiä hommia.

Missään vaiheessa en muista pohtineeni, voinko tyttönä tehdä jotakin tai täytyykö minun olla jotakin muuta kuin olen. Tästä kiitän vanhempiani, jotka antoivat minun kasvaa tyttönä ilman sen suurempia paineita. Nykytytöillä on varmasti enemmän paineita kuin minulla aikoinaan. Toivoisin kuitenkin, että voisin kasvattaa oman tyttäreni niin, että hän voi rohkeasti luoda tyttöydestä omannäköisensä, olla tuijottamatta ulkoa määriteltyihin kaavoihin ja hypätä rohkeasti rajojen ulkopuolelle, jos siltä tuntuu.

Tällä hetkellä oma kaksivuotiaani hoivaa nukkeja suurella sydämellä, rakastaa mekkoja ja vaatii pikkuruisiin kynsiinsä kynsilakkaa. Sama tyttö rakentaa legoista autokatosta, tietää mitä ovat kattotuolit, on äärettömän kiinnostunut erilaisita kulkupeleistä, syö räkää ja nauraa röhöttää päälle. Toisinaan, etenkin vieraiden seurassa, hän on äärimmäisen rauhallinen tarkkailija, mutta vauhtiin päästessään osaa kyllä riehua ja kiljua. Aika näyttää, millaiseksi rakentuu hänen oma tyttöytensä!

Tyttöyttä pohdin jo vuosi sitten tässä Ihanuudesta-tekstissäni, jossa esittelin Painajainen puntarilla -kirjaa, jota edelleenkin voin suositella lämpimästi kaikille tyttöjen ja miksei poikienkin vanhemmille.

Ihanaa tyttöjen päivää kaikille ihanille tytöille! Linkitän loppuun vielä tähän teemaan sopivan kappaleen, joka kaikessa räväkkyydessään nostaa minulle pienen tytön äitinä pari tippaa silmäkulmaan.