tiistai 29. lokakuuta 2013

Tuubihuivi

Käsityörintamalla olen viime viikkoina kunnostautunut,  vaikka harva töistä on vielä päätynyt tänne blogiin saakka esittelyyn. Iltaisin on ollut toisinaan jopa hieman aikaa ja energiaa istahtaa kudinten ääreen, mutta koneen ääreen istuminen sitten vähän aina venähtää.

Mitään suurta ja ihmeellistä en ole tehnyt, mutta olen esimerkiksi saanut viimeisteltyä muutamia keskeneräisiä neuletöitä. Yksi tällainen on kaksi vuotta sitten aloittamani tuubihuivi, jonka nyt vasta sain käyttöön. Huivi on neulottu tasona aina oikein ja lopuksi päät on yhdistetty tuubiksi. Helppoa kuin mikä, mutta olikohan vähän liiankin helppoa ja tylsää, kun kesken jäi.. ? Lankana tässä tuubissa on Novitan Noki.


Pari joululahjajuttuakin olen jo tehnyt, joten ehkä tänä jouluna taas useammassa paketissa on jotakin itsetehtyä! Tämä rouva ottais nyt rätin käteen ja alkais siivota. On taas päivä "omaa aikaa" ja sehän on ihan parasta käyttää siivoamiseen.. Villasukat jalassa, takan lämmittäessä ja musiikin soidessa sekin homma voi kyllä oikeasti olla ihan mukavaa :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun jätät kommentin! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...