Jotakin kuitenkin olen saanut tehtyä. Viikonloppuna kotopuolessa käydessäni eksyin paikalliseen kangaskauppaan, josta löysin todella hyviä trikoita, joiden kuosit olivat mitä mahtavampia. Valinnanvaikeus oli iskeä, mutta lopulta päädyin turkoosi-ruskeaan apinatrikooseen ja pinkki-valkoiseen norsutrikooseen. Surautin sitten kankaista kerralla useamman pipon omalle tyttärelle, pienelle kummipojalle ja hänen isoveljelleen ja... Tällä kertaa innostuin siis ihan urakalla pipoista, joten lähipiirissä on syytä varautua pipolahjoihin ;)
Käsityömessuilta ostamastani fanttilangasta puolestaan näpertelin kukkasia. Näistä voi tehdä vaikka magneetteja tai rintaneuloja. Ovat aika hauskoja mielestäni! Fanttikukkasten ohje löytyy Tuuliadesignin blogista. Fanttilankoja on olemassa aika herkullisen värisiä, ja niistä voisi tehdä vaikka mitä ihanaa, mutta minä tylsyyksissäni päädyin valkoiseen..
Viikonloppuna aloitin myös uuden tuunausprojektin, josta kerron myöhemmin lisää, jahka saan vähän valmiimpaa aikaiseksi. Tuli kulutettua nimittäin jokunen tovi poistellen punaisia ja ruskeita maalikerroksia..
Sain myös Gardenian Katilta hauskan sisustushaasteen, johon vastaan vähän myöhemmin..
Mukavaa viikkoa teille kaikille!