Kohta on ensimmäinen viikko töitä takana, ja voi kuulkaa, että onkin pitkästä aikaa taas ollut mukavaa olla töissä. Lapsilla on alkanut arki hyvin isin kanssa, ja minä olen saanut olla töissä ilman huolta siitä, kuinka siellä hoidossa nyt sujuu. Näillä näkymin olen töissä vain jouluun saakka ja sitten jatkan vielä hetken kotona, mutta mikäli kuvioihin tulisi jokin äkkikäänne, veisin kyllä lapset ihan hyvillä mielin jo vuodenvaihteessa hoitoon.
Esikoisen lähtiessä vuoden vanhana hoitoon pohdiskelin aika paljon enemmän sitä, onko lapsi kypsä hoitoon. Silloin jännitin kovasti, kuinka kaikki sujuu. Nyt olen aika varma siitä, että hoidossakin kaikki sujuisi vallan mainiosti. Edellisiä hoitoonlähtöpohdintojani voitte lukea esimerkiksi
TÄÄLTÄ.
Tämän tuoreimmankin äitiysloman jälkeen voin ihan hyvällä omallatunnolla todeta, että minusta ei olisi kovin pitkään olemaan kotona lasten kanssa. Jo tämän viikon aikana olen huomannut, kuinka paljon paremmin jaksan olla läsnä illalla, kun päivän on saanut puuhastella vähän erilaisia asioita (no joo, kasvatusta liittyy kyllä työhönikin, mutta kasvatettavat ovat vähän isompia, eivätkä omia).
Viime viikolla viimeisen vanhempainvapaapäivän aamuna kysyin isosiskolta, mitä hän haluaisi tehdä. Arvatkaapa, mikä oli toive? "No jos me voitais vaikka leikkiä." Toiveena oli siis tehdä ihan tavallisia asioita, ja sellaisia me teimmekin. Leikimme legoilla, luimme ja ulkoilimme. Taisimme syödä hernekeittoa.
Viimeisen päivän kunniaksi päätimme kuitenkin leipoa porkkanakakkua. Itsestäänselvyytenä pidin, että porkkanakakun päälle laitetaan mantelirouhetta, joka mielestäni ehdottomasti kuuluu tähän herkkuun. Isosisko oli kuitenkin toista mieltä, sillä kakkuhan kuuluu koristella tösseleillä (=strösseleillä). Tösseleitä ei ollut, mutta löytyi sydänkoristeita. Niinpä päätimme tehdä kompromissikakun. Toisen puolen koristeli äiti, toisen tytär. Tulipahan hieno kakku!
Kompromissikakun lisäksi tein sämpylätaikinan, josta isompi neiti sai taiteilla ihan omannäköisensä sämpylät. Syntyi ties mitä kiekuroita ja matosia, jotka piti koristella rusinoilla. Ajattelin, että näitä tekeleitä ei muuten kukaan syö. Kuinkas kävikään, parempiin suihin katosivat. Pikkusiskolle maistuivat erityisen hyvin. :)
Vähään aikaan viimeisenä yhteisenä kotipäivänä vietimme siis ihan tavallista arkea. Tytöt jatkavat tuota arkea kotona nyt isin kanssa. Jonkinlaiseksi kompromissikakuksi kai tätä järjestelyäkin voi kutsua, kun osa lastenhoitokakusta jaetaan vanhempien kesken. Työni luonne on sellainen, että toisinaan päivät voivat olla melko lyhyitäkin, mutta silti huomaan jo nyt, kuinka vähän iltaisin ehtii viettää aikaa lasten kanssa. On siis tosi hienoa, että myös isä, joka tekee tavallista kahdeksasta neljään -työaikaa, saa mahdollisuuden viettää muutaman viikon ajan arkea lasten kanssa!
Kivaa loppuviikkoa teille kaikille! :)
