perjantai 22. maaliskuuta 2013

Kylmäsavulohipiirakka


Ruokaisa, suolainen piirakka on hyvä perjantai-illan eväs - se ei ole ihan perus arkiruokaa muttei myöskään vaadi kovin suuria ponnisteluja keittiössä. 

Tämä savulohipiiras on yksi suosikkini suolaisista piirakoista. Täytettä on reippaasti, joten piiras on ihanan mehevä. Tällä ohjeella olen tehnyt piirakkaa jo vuosia. Toisinaan teen pohjan valmiista piirakkataikinasta, toisinaan taas teen pohjan itse. Tällä kertaa tein ruispohjan, joka sopikin mielestäni hyvin juuri lohipiirakkaan. 




Savulohipiirakka

Pohja

3 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl ruisjauhoja
1/2 tl suolaa
150 g voita tai margariinia
1/2 dl kylmää vettä

Täyte

300 g kylmäsavulohta
purjosipuli
ruukku tuoretta tilliä
2 dl juustoraastetta
puolikkaan sitruunan mehu
2,5 dl kermaa
3 kananmunaa
paistamiseen öljyä
(sitruunapippuria)

Sekoita jauhot ja suola kulhossa. Paloittele joukkoon margariini ja nypi sekaisin. Lisää lopuksi vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Painele taikina vuokaan (halk. noin 30 cm). Paloittele lohi. Halkaise ja pese purjot. Pilko ne ja kuullota pannulla öljyssä. Lisää pannulle paloiteltu lohi ja silputtu tilli. Hauduta hetki ja lisää sitruunan mehu sekä halutessasi hieman sitruunapippuria. Kaada täyte vuokaan taikinan päälle. Sekoita kerma ja kananmunat keskenään ja kaada seos vuokaan. Ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista uunin keskitasossa 200 asteessa noin 30 minuuttia. 


Näillä eväillä viikonloppuun! :)

4 kommenttia:

Kiva kun jätät kommentin! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...