sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Helpot jouluherkut - viipalepikkuleivät

Joululeivonnaisten suhteen ajattelin päästä tänä(kin) jouluna melko helpolla. Yksi piparisatsi on paistettu ja melkein jo syötykin. Niiden lisäksi leivoin tänään aamulla kinkku-juustosarvia ja lohikierteitä sekä maailman helpoimpia ja todella maistuvia viipalepikkuleipiä. Koska moni varmasti kaipaa juuri joulun alla tällaisia helppoja mutta herkullisia reseptejä, kirjaan ohjeen myös tänne blogiin.


Viipalepikkuleivät

200 g voita
2 1/2 dl sokeria sokeria 
1 keltuainen 
2 rkl siirappia
3 tl vaniljasokeria
5 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa 

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää keltuainen ja siirappi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita taikinan joukkoon. Leivo taikinasta kolme uunipellin pidemmän sivun mittaista pötköä ja paista niitä 200 asteessa noin kymmenen minuuttia, kunnes ovat kauniin ruskeita. Huomaa, että pötköjen tulee levitä, joten jätä leviämisvara! Leikkaa pötköt heti paistamisen jälkeen vinoiksi viipaleiksi. 


Aaton jälkkärikahville teen varmasti vielä jonkinlaisen kakun. Yksi hyvä vaihtoehto on viimekin jouluna tekemäni jouluinen juustokakku. Ohje tähän herkulliseen kakkuun löytyy TÄSTÄ POSTAUKSESTA, joka taitaakin olla kuluvan viikon luetuin postaus. Jouluherkut taitavat siis olla aika monen lukijankin mielessä! 





Mukavaa sunnuntaita, alkavaa viikkoa ja stressitöntä joulun odotusta! :)

2 kommenttia:

  1. Nämä on liian hyviä leivottaviksi. Söisin ne kaikki. Siis ihan oikeasti! Noihin tulee himo :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ovat kyllä aika vaarallisen hyviä, pakko myöntää, että saatoin itsekin syödä muutaman liikaa.. :D

      Poista

Kiva kun jätät kommentin! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...