Ihanuudesta

Tyttäreni syntymän jälkeen on tullut mietittyä jos jonkinlaisia lasten kasvatukseen liittyviä asioita. Monet asiat ovat ihan arkisia jokapäiväisiä pikkujuttuja, jotka liittyvät ruokailuun, nukkumiseen, päivärytmiin ja leikkeihin. Paljon on kuitenkin tullut pohdiskeltua myös vähän syvemmälle vaikuttavia vanhemmuuteen liittyviä seikkoja. Tässä usein niin pinnallisessa maailmassa vanhemmilla ja muulla lapsen lähipiirillä on aika iso vaikutus siihen, millaisena lapsi näkee itsensä ja muut ihmiset ympärillään. Miten vanhempana toimin lapseni kanssa, miten puhun hänelle ja hänestä tai kuinka puhun muista ihmisistä, jotta lapsestani kasvaisi itseään hyvällä tavalla rakastava, itseensä luottava ja toisaalta toisia kunnioittava ihminen?

Eilen Helsingin Sanomat uutisoi tutkimuksesta, jonka mukaan 90 % suomalaisita tytöistä ei ole tyytyväisiä omaan ulkonäköönsä ja puolet on yrittänyt muuttaa tapojaan ulkonäkönsä takia. Yhä nuoremmat kärsivät syömishäiriöistä. Missä mättää?

Jo ennen tätä Hesarin juttua luin Lotta Hällströmin kirjan Painajainen puntarilla, joka herätti paljon ajatuksia. Pääasiassa kirja paneutuu tyttöjen kasvatukseen, mutta varmasti myös poikien vanhemmille se antaa ajattelun aihetta. Toisin kuin monet syömishäiriöihin liittyvät kirjat, tämä kirja pureutuu syömishäiriöiden syntyyn vaikuttaviin tekijöihin ja syömishäiriöiden ehkäisyyn. Ylipäätään kirjassa on mielestäni hyviä pohdintoja siitä, miten tukea lapsen terveen ja hyvän itsetunnon kehitystä.

Hällströmin kirjan kantavana teemana on "ihanuusteoria", jonka mukaan ihanuuden kokeminen on yksi tärkein syömishäiriöiden syntyä ehkäisevä tekijä. Jokaisen ihmisen tulisi siis saada kokea olevansa oman elämänsä ihanin, omana itsenään, omine ainutkertaisine ominaisuuksineen. Tästä oman, ainutkertaisen ihanuuden kokemisen eheyttävästä vaikutuksesta on kyse myös Miina Savolaisen Maailman ihanin tyttö -valokuvaprojektissa.

Ihanuusvaje voi syntyä monella tavalla ja missä iässä tahansa. Monet huomaamattomat seikat saattavat altistaa lasta riittämättömyyden kokemukselle, tai oma ihanuuden tunne voi kokea kolauksen äkillisen kriisin seurauksena. Olennaista kuitenkin on, että ihanuusvajetta voidaan paikata. Halströmin mukaan oman itsen arvostus ja ihanuuden kokeminen rakentuu osittain aivan pienistä arkisista kokemuksista. Siitä, miten äiti puhuu omasta ulkonäöstää, miten isä kommentoi naisia, miten vanhemmat ylipäätään puhuvat muista ihmisistä. Keskittyykö kommentointi nimenomaan ulkoisiin seikkoihin, vai vaikkapa siihen, kuinka ihana joku ihminen on avuliaisuudessaan ja iloisuudessaan? Oma osansa ihanuuden kokemisessa on toki ympäröivällä yhteiskunnalla, medialla ja kaveripiirillä, mutta tärkeä pohja luodaan kotona.

Hallström lähtee kirjassaan liikkeelle jo aivan ihanan minän ensihetkistä, vanhemman ja lapsen välisestä vuorovaikutuksesta. Minuun kolahti etenkin se, että vanhemman ja lapsen välisen hyvän vuorovaikutussuhteen luomiseen tarvitaan aikaa ja paljon, paljon läheisyyttä. Pieni vauva on takertuva ja riippuvainen. Nämä asiat ovat nykyisessä suorituskeskeisessä yhteiskunnassamme usein taakkoja. Pitäisi saada lapsi varhain nukkumaan omaan sänkyyn ja äidin pitäisi pystyä tekemään pian synnytyksen jälkeen kaikkea, mitä teki ennenkin. Parempi olisi hyväksyä, että pieni lapsi tarvitsee läheisyyttä, jotta pystyy myöhemmin irtautumaan ja luottamaan itseensä sekä siihen, että vanhemmalta saa tukea ja hoivaa, kun siihen on tarve. Itseäni onkin mietityttänyt juuri tämä nukkumisasia, josta ajatellaan niin kovin eri tavoin. Meillä on päädytty siihen, että neiti nukahtaa omaan sänkyynsä, mutta pääsee kyllä viereen aina kun tahtoo. Pieni, tuhiseva tyttö toisessa ja vähän isompi köriläs toisessa kainalossa on parhautta! Meillä on nukuttu perhepedissä ihan alusta asti ja hyvin onkin nukuttu. Tässäkin asiassa uskon lapsentahtisuuteen. Omaan sänkyyn ja huoneeseen siirrytään sitten, kun siihen ollaan valmiita :)

Olen miettinyt myös paljon "täydellistä vanhemmuutta" ja kokenut välillä myös hieman huonoa omaatuntoa siitä, että en ole ollut järin kiinnostunut viemään tytärtäni muskariin tai vauvajumppaan tai johonkin muuhun kehittävään harrastukseen... Tärkeä muistutus minulle Hallströmin kirjassa onkin se, että "ihan tavallinen riittää". Täydellinen ei tarvitse olla. Ei haittaa, jos koti ei aina kiillä. Ei haittaa, jos kotona ei kerran viikossa tuoksu tuore pulla. Ei haittaa, jos asiat eivät aina muutenkaan mene suunnitelmien mukaan. Hyvälle vanhemmuudelle ei pidä asettaa kriteerejä. Vanhemmuus on keskeneräisyyttä ja epätäydellisyyttä,  ei suorittamista. Sellaista pitäisi olla elämänkin ja myös lapsen olisi hyvä oppia sietämään tätä epätäydellisyyttä ja löytämään ilon hetkistä. Tärkeää vahemmuudessa onkin olla läsnä elämän tähtihetkissä, vaikkapa siinä, kun lapsi ensi kertaa saa käteensä kevään ensimmäisen kirkkaankeltaisen leskenlehden. Yhtä tärkeää on tietenkin olla läsnä niissä kaikissa petymyksen hetkissä, joita lapsi joutuu elämässään kohtaamaan. Tiskaamisen voi jättää kesken, likaiset astiat kyllä jaksavat odottaa. Tässä hetkessä tärkeintä voi olla vaikkapa palikoiden kasaaminen torniksi.

Hällströmin kirjassa olisi vielä paljon enemmänkin asioita, joita haluaisin jakaa teille, mutta tästä tekstistä taitaisi tulla pikkuisen liian pitkä, jos se ei sitä vielä ole. Lukekaa kirja siis ihan itse, jos kiinnostaa. Suosittelen sitä lämpimästi! :)

Rakasta, rajoita, ole läsnä, naura kun naurattaa ja ota syliin kun itkettää. Elä hetkessä.

Ihanin kesäterveisin Sanna - ihana oma itsensä :)