keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Pikainen jauheliha-munakasrulla

Kuten aiemminkin olen maininnut, en pidä juurikaan arkisesta ruuanlaitosta, mutta koska sitä kuitenkin täytyy harrastaa, olen kehitellyt kaikenlaisia pikaruokia. Tämänpäiväinen ruoka, jauheliha-munakasrulla, jatkaa siis samaa linjaa - helppoa, nopeaa, maistuvaa ja syntyy siitä, mitä jääkaapista kulloinkin löytyy. No, munia tietysti täytyy olla, muuten ruokaa ei varmaankaan voi kutsua munakkaaksi..



Munakasrullan pohjaksi tein siis ihan tavallisen munakasseoksen. Täytteeksi valmistin jauheliha-kasvismössön, mutta jos haluaa vielä nopeamman version, täytteeksi voi laittaa vaikka tonnikalaa tai kinkkua tai vaikka pelkkiä kasviksia. Sienetkin olisivat varmasti hyviä. Munakasrullien ohjeita on lukuisia. Oma tapani kokata on sellainen, etten juuri ohjeita katsele tai kirjaa ylös, joten reseptini ovat hieman leväperäisiä (kuten muuten kaikki muukin, mitä teen) eivätkä laittamani ruoat oikeastaan koskaan ole ihan samanlaisia. Tällä kertaa ruoka kuitenkin valmistui suurinpiirtein tällä ohjeella:

Jauheliha-munakasrulla neljälle

6 kananmunaa
2 dl maitoa
1 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
ripaus paprikajauhetta

Kaada seos pellille voidellun leivinpaperin päälle. Paista uunissa (noin 200 asteessa), kunnes munakas on hyytynyt. Valmista tällä välillä täyte.

400 g jauhelihaa
1 iso sipuli
paprikaa
pakastemaissia
kirsikkatomaatteja
suolaa
pippuria
pizzamaustetta
tomaattipyrettä
juustoraastetta

Paista jauheliha pannulla. Heitä joukkoon silputtu sipuli, paprika, pakastemaissi ja mausteet. Lisää lopuksi halkaistut kirsikkatomaatit.Levitä täyte esipaistetun munakaslevyn päälle. Ripottele vielä juustoraastetta täytteen päälle ja kääri munakas rullalle. Levitä juustoraastetta myös rullan päälle. Paista rullaa uunissa vielä niin kauan, että juustoraaste saa hieman väriä. Tarjoa salaatin kanssa. 




Avot!





6 kommenttia:

  1. Hei! Minulla on kaunis blogi-tunnustus sinulle blogissani. Käythän kurkistamassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos Anne! Käyn toki kurkistamassa ja pistän kyllä eteenpäinkin :)

      Poista
  2. Kiitos ohjeesta. Kokeilin juuri ja hyvää tuli! Tällaisia helppoja arjen ruokaohjeita kaivataankin. Pakko kun on kokata, vaikka ei tahokaan;)

    Terveisin, K:n serkku ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvä! Nyt oli ohjeessa jo oikea määrä suolaakin. Aluksi luki, että sitä tulee 1/2 dl :D

      Yritän laittaa näitä arjen helppoja reseptejä aina välillä, niitä kun olis hyvä olla jemmassa, ettei aina tarttis tehdä jauhelihakastikettaa.. hyväähän se on, mutta vaihtelu virkistää.

      Poista
  3. Päivällinen jäi tekemättä, niin aattelinpa kokeilla tuota jauheliha-munakasrullaa iltapalaksi ja oikein maistuvaa tuli! Kiitos vinkistä, saatan tehä toistekin!

    T.Jenny

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä hyvä! Kinkkutäytteelläkin tulee hyvää ja vielä nopeampaa :)

      Poista

Kiva kun jätät kommentin! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...