maanantai 2. heinäkuuta 2012

Huopahelmet

Viikonloppuna tuli taas ikäännyttyä vuoden verran. Itselleni en juhlia järjestänyt, mutta onneksi pääsin juhlimaan sukulaisten kanssa toisiin kemuihin. Ensi viikonloppuna sen sijaan juhlitaankin meillä, kun neitokainen täyttää vuoden!

Vaikken itse juuri juhlinut, niin lahjoilla minua kuitenkin jälleen muistettiin. Itsetehdyt lahjat lämmittävät mieltä aina erityisesti ja siksi haluankin esitellä siskoni väkertämät huopahelmet. Tällaiset helmet olisi helppo tehdä valmiista huopapallukoista, joita voi ostaa askarteluliikkeistä, mutta nämä pallukat on huovutettu jokainen erikseen, mikä lisää työn määrää ja arvoa huimasti! Nämä helmet ovatkin sopiva lisä ensi syksyn työvaatetukseen. Eiks huopahelmet sovikin erityisesti juuri äikänopen kaulaan? :)


Viime viikkoina muuten elo täällä kotosalla on maistunut erityisen hyvin. Nyt tuntuu tärkeältä lähinnä leikkiä, istua hiekkiksellä ja keinua.. Syy lienee siihen on, että töiden alku häämöttää jo. Saattaisin jopa viihtyä vielä vähän kauemminkin kotona, vaikka töihin on tosi kiva lähteä. Aiemmat tuskailuni siis taisivat johtua osaksi siitä, että minulla ei ollut varmaa tietoa siitä, koska tulen palaamaan töihin.. Nyt kun tiedän, milloin tämä kotielo loppuu, olen kotona ihan mieluusti ja nautin kesästä täysillä! :)


4 kommenttia:

  1. Ihanat värit huopahelmissä! Suloisia leikkihetkiä ja aurinkoisia kesäpäiviä sinulle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sisko tietää mun lempivärit! :) Mukavia päiviä sullekin! :)

      Poista
  2. Kauniit värit helmissä, hienot! Mukavia kotipäiviä :)

    VastaaPoista

Kiva kun jätät kommentin! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...