perjantai 17. elokuuta 2012

Uusi sohva ja kivihommia

Töissä on mukavaa. Varsinkin, kun vielä tällä hetkellä perjantaisin pystyy ottamaan pienen varaslähdön viikonloppuun niin, että ehtii käydä kaupassa ja siivota kodin ennen lapsen hakemista hoidosta. Ei sitten tarvitse enää perjantai-iltaa käyttää kodin puunaukseen, vaan voi ottaa ihan rentoutumisen kannalta.

Siis voi, jos ei ole muuta puuhaa. Eilen meille nimittäin saapui aikasta iso lasti tavaraa Ikeasta ja kokoamista siis piisaa. Yläkertaan olis tulossa komeroita ja portaikon alle hyllykköä. Sohva ja rahi sentään kasattiin eilen jo ihan tuoreeltaan.

Meidän sohvanetsimisprojekti on kestänyt kohta vuoden, koska olohuoneemme on sohvan suhteen vähän ongelmallinen. Jostain syystä olimme jumiutuneet ajatukseen kulmasohvasta, mutta koska sopivankokoista, -hintaista ja -näköistä kulmasohvaa ei löytynyt, päätimme jättää sohvan hankkimisen tuonnemmaksi. Kunnes. Eräänä päivänä pyörittelin olohuoneemme järjestystä ja totesin, että kulmasohva-ajatus haudataan tykkänään ja vanhan kahden istuttavan sohvan tilalle hankitaan yksi kolmen istuttava sohva. Ja näin tehtiin. Siispä hankimme Ikean Ektorpin. Tämä sohva miellytti silmää ja rahapussia ja plussanan on irrotettavat ja pestävät päälliset, jotka valkoisessa sohvassa ovatkin ihan ehdottomat. Odotan mielenkiinnolla, kuinka sohva kestää käytössä. Sen verran edullinen oli, että ei niin harmita, jos tämä osoittautuukin virheostokseksi. Vielä ainakin tykkään kovasti! :)



Viikonlopun hommat eivät sitten rajoitukaan pelkkään kalusteiden kasaamiseen. Eilen saimme pihaamme myös aikamoiset läjät hiekkaa ja kiviä, jotka olis roudattava talon ympärille..


Pientä puuhaa on siis viikonlopuksi, mutta onneksi on taas kesä! <3

8 kommenttia:

  1. Meillä on tuo sama Ikean sohva, sama koko ja väri. Ollaan tykätty tosi kovin!
    Ihan parasta on kuitenkin se, että tekstiilit saa aika vaivattomasti pesuun.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että olette tykänneet! Sohvassa on myös kivaa se, että uusilla päällisillä saa vaihdettua sohvan ilmettä. Tosin muut kuin valkoiset päälliset maksavat jo hiukan enemmän.. :)

      Kivaa viikonloppia sullekin!

      Poista
  2. Ektorp on ollut pitkään mun mielestä kaunis. Ikeasta löytyy mun mielestä tosi kivoja tuotteita, vaikka siellä on paljon sitä lastulevyhommaakin. Jos osaa katsoa niin sieltä kyllä löytyy noita helmiäkin =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan siellä toki vieläkin sitä perinteistä "IKEA-laatua", mutta paljon nykyään myös hyviä ja kivoja juttuja. Aika paljon on esimerkiksi ihan täyspuisiakin kalusteita. Me tilattiin myös tosiaan komerot Ikeasta, ja niitä suositteli ihan yksi sisustussuunnittelija. Täytyy kyllä todeta itsekin, että ovat laadultaan vähintäänkin yhtä hyviä kuin ihan oikeilta kalustefirmoilta tulevat komerot.. :)

      Poista
    2. Mä olen myös iloinnut niistä täyspuisista mitä sinne on tullut. Musta Ikea on aina ollut tosi kiva.

      Mun blogissa on sulle tunnustus =)

      Poista
  3. Toi on kyllä tosi kaunis toi Ikean Ektorp sohva. Se olikin mulla toisena vaihtoehtona, kun ostin juuri uutta sohvaa. Kiva kun pystyy sen ilmettäkin muuttamaan uusilla päällisillä. Päädyin kuitenkin vaaleaan kokonahkaiseen sohvaan sen helppohoitoisuuden takia. Mulla kun noita koiruuksia on, jotka kuraavat ja karvoittavat joka paikan. Nyt on karvat helppo pyyhkiä rätillä sohvasta ja oon ollu tosi tyytyväinen =) -Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on varmaan koiruuksien kanssa ihan ehoton se nahkasohva. Ja nätti oli kyllä sekin! :)

      Poista

Kiva kun jätät kommentin! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...