perjantai 20. joulukuuta 2013

Paperienkelit ja uuden objektiivin testailua

Niin siinä sitten kävi, että posti toi meille pari päivää sitten uuden objektiivin. Tämä Sigman 50 millinen (f1.4) on vähän niin kuin minun ja mieheni yhteinen joululahja, mutta pitihän sitä pikkuisen jo ennen joulua testailla, jotta sen voi todeta toimivaksi peliksi. Kovin paljoa en ole vielä ehtinyt kuvailla, mutta muutaman kuvan perusteella putki vaikuttaa juuri sellaiselta kuin olimme toivoneetkin. 



Tämän perinteisen paperienkelin mallin bongasin Projektilan joulukalenterista. Kaappien kätköistä löytyi vanha kirpparilta ostettu kirja, juuttinarua ja helmiä, joten vietin yhden illan askarrellen enkeleitä.


Pentikin lasiset koristepallot puolestaan löytyivät joulukoristelaatikkoa penkoessani. Tällaisilla voisin koristaa vaikka koko kuusen, mutta yhtenäkään jouluna en ole vielä uskaltanut laittaa näitä kuusenoksille, sillä Taavi-kissa tykkää kovasti käpälöidä kuusenkoristeita, joten arvata saattaa, mitä lasipalloille kävisi siinä käsittelyssä..



Työaamut alkavat todella käydä vähiin. Huomenna pääsen vielä töihin syömään joulupuuroa ja sitten koittaa loma. Tänään iski jonkinasteinen töidenloppumismasennus, kun todella tajusin, että seuraavan kerran palaan töihin joskus hamassa tulevaisuudessa, eikä työpaikkakaan välttämättä säily samana. Nyt pitäisi taas kääntää aivot ihan kokonaan kotiäitimoodiin. Huh. Se ei ole mulle ihan helppoa se, vaikka toisaalta nautinkin ajatuksesta, että kohta saan seurata kahden pikkuisen elämää kotona taas vähän pidempään ja intensiivisemmin.

Mukavaa perjantai-iltaa! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun jätät kommentin! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...