Vaikka toisinaan neidille on pakko syöttää valmiita kaupan soseruokia, olen pyrkinyt tekemään soseita itse. Operaatio ottaa tovin, mutta samalla kertaa saa tehtyä ison satsin, ja ruokaa riittää pitkäksi aikaa. Yleensä keitän omissa kattiloissaan bataattia, porkkanaa, kukkakaalia ja parsakaalia, soseutan kypsinä, notkistan keitinvedellä ja pakastan jääpalamuotteihin tai pieniin Minigrip-pusseihin. Lisäksi olen kypsentänyt kanaa, kalaa tai lihaa ja pakastanut myös sen pieninä palasina. Jääpalamuotteihin pakastetuista annoksista on kätevää yhdistellä päivittäin haluamansalainen sekoitus: pari kuutiota bataattia, pari kukkakaalia ja palanen kanaa. Jääkaapista voi silputa joukkoon vaikka tuoretta persiljaa tai jotakin muuta yrttiä. Perunaa en ole pakastanut, mutta se ei tunnu oikein meidän neidille maistuvankaan. Perunaa kuitenkin tulee aina toisinaan keitettyä itselle, ja silloin yleensä neitikin syö perunaa muiden, pakastimesta otettujen soseiden seassa.
Syönkö itse näin puhdasta ruokaa? Näitä kuvia katsellessa miettii väkisinkin, mitä kaikkea sitä tulee itse syötyä. Tiedänkö edes, mitä syömäni ruuat sisältävät? En, enkä ole varma haluankokaan..
Bataattia, porkkanaa ja parsakaalia - luonnonmukaista väriterapiaa! |
Ihania värejä! Kyllä noita tekisi hyvä meidän vanhempienkin syödä :)
VastaaPoistaNiin totta! Noistahan sais aikaseksi hyvän kasvissosekeiton, kun lisäis vaan pikkusen kermaa ja sulatejuustoa. No ehkä vähän suolaa ja pippuriakin.. :)
PoistaMä tein aikanaan olosuhteiden pakosta ensisoseet itse, koska meidän tytöllä oli paha refluksitauti. Yksikään liharuoka ei onnistunut. Keitetty kana oli ehkä hirveintä mitä olen ikinä nähnyt...Mutta kaikki mainitsemasi kasvikset kelpasi hyvin, perunaa me ei edes kokeiltu tuossa vaiheessa. 10kk iässä muksu siirtyi samaan ruokaan meidän kanssa, joskus joutui reissussa purkkimuonaa antamaan.
VastaaPoistaÄitiyden alkumetreillä mulla oli hyvät visiot lapsen terveellisestä ruokavaliosta, mutta niin ne on visiot jääneet toteutumatta myöhemmin...(lapsi osasi 1v ikäisenä syödä juustohampurilaisen) Pääasiassa syödään ihan normiruokaa kotona, mutta lisäaineiden yms karsimisessa olisi toivomisen varaa. Kun töistä ja päiväkodista kotiudutaan niin ei vaan ole ekana mielessä luomuraaka- aineet, vaan nopein toteutettavissa oleva ratkaisu =D
Unohti nimi tosta =D (Annina)
VastaaPoistaItelläni ei oikeastaan edes ole ollut mitään sen suurempia visioita lapsen ruokinnasta tai mistään muustakaan kasvatukseen liittyvästä, mutta ensimmäisiä kertoja purkkiruokia haistellessani totesin, että en oikeasti söisi niitä kovin mieluusti itsekään. Soseiden teko on tähän asti ollut musta ihan mukavaa ja kätevää. Kanaa, lihaa ja kalaa meillä vasta opetellaan syömään, ja vaikka ne ei suolattomina järin hyvänmakuisia olekaan, neiti pistelee poskeensa mukisematta. Ja tietysti välillä syödään kaupan soseita, kun ollaan jossain liikenteessä. Ja hedelmä- ja marjasoseethan on valmiina ihan hyviä, niitä en sentään tee kaikkia ite :)
PoistaAika menee niin nopeasti, että muutaman kuukauden päästä voidaan syödä koko porukka samoja ruokia ja silloin pitäisi varmaan vähän skarpata - ihan aina ei meilläkään sitä terveellisintä ruokaa syödä :D